Riskienhallinta
Konecranesin hallitus on määrittänyt ja ottanut käyttöön riskienhallinnan periaatteet, jotka perustuvat kansainvälisesti hyväksyttyihin hyvän johtamisen periaatteisiin. Tarkastusvaliokunta arvioi sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan riittävyyttä ja tarkoituksenmukaisuutta ja raportoi niistä hallitukselle.
Riskejä ovat kaikki seikat, jotka vaikuttavat selkeästi Konecranesin mahdollisuuksiin saavuttaa liiketoimintatavoitteensa ja toteuttaa strategiaansa. Riskienhallinta varmistaa, että yrityksen liiketoimintaan liittyvät riskit tunnistetaan ja niitä hallitaan asiaankuuluvasti ja tarkoituksenmukaisesti niin, että liiketoiminnan jatkuvuus taataan kaikissa olosuhteissa.
Riskienhallinta on olennainen osa Konecranesin toimintaa. Konsernin riskienhallinnan periaatteet muodostavat riskienhallinnan peruspuitteet, mutta kukin konsernin yhtiöistä ja/tai liiketoimintayksiköistä on vastuussa omasta riskienhallinnastaan. Näin otetaan parhaiten huomioon paikalliset olosuhteet, kokemukset ja muut asiaan vaikuttavat tapauskohtaiset näkökohdat. Samaa periaatetta sovelletaan myös tilinpäätösraportointiin.
Riskienhallinnan periaatteet määrittelevät riskienhallinnan jatkuvaksi ja järjestelmälliseksi toiminnaksi, jonka tarkoituksena on estää henkilövahingot, turvata yhtiöiden ja konsernin omaisuus sekä varmistaa vakaa ja kannattava toiminta. Konecranes voi turvata pitkän aikavälin kilpailukykynsä minimoimalla toteutuneista riskeistä aiheutuneet menetykset ja optimoimalla riskienhallinnan kustannukset. Konecranes on arvioinut strategiset, operatiiviset ja rahoitukselliset riskinsä sekä vahinkoriskinsä.
Rahoitusriskien hallinta on kuvattu Konecranes-konsernin tilikauden 2024 tilinpäätöksen liitetiedossa 33.
Sisäinen valvonta
Tilinpäätösraportoinnin sisäisen valvonnan tarkoituksena on antaa kohtuulliset takeet tilinpäätösraportoinnin luotettavuudesta ja siitä, että ulkoisiin tarkoituksiin laaditut katsaukset ovat yleisesti hyväksyttyjen laadintaperiaatteiden, sovellettavien lakien ja määräysten sekä muiden pörssiyhtiöitä koskevien vaatimusten mukaisia.
Valvontaympäristö
Konecranes-konsernin hallinto ja liiketoiminnan johtaminen perustuvat yhtiön neljään arvoon, jotka ovat: asetamme asiakkaat etusijalle, toimimme oikein, pyrimme parempaan ja voitamme yhdessä. Valvontaympäristö luo perustan kaikille muille sisäisen valvonnan osa-alueille ja henkilöstön tietoisuudelle tärkeistä asioista. Valvontaympäristö tukee konsernin strategian toteuttamista ja säännösten noudattamista. Hallitus ja johto ovat vastuussa Konecranes-konsernin valvontaympäristön määrittelystä liiketoiminnan rakenteiden, konsernin toimintaperiaatteiden, ohjeiden ja taloudellisen raportoinnin periaatteiden pohjalta. Näihin kuuluvat esimerkiksi Konecranes-konsernin toimintaohjeet (Code of Conduct), korruption vastainen toimintaperiaate sekä Controller’s Manual -dokumentti, joka sisältää kirjanpitoa ja taloudellista raportointia koskevat laadintaperiaatteet, tiedot ja soveltamisohjeet. Tilinpäätösstandardien tulkinnasta ja soveltamisesta vastaa konsernilaskennan osasto. Raportointia koskevia ohjeita päivitetään tarpeen mukaan, ja ne tarkistetaan vähintään kerran vuodessa.
Vuonna 2024 Konecranes-konsernissa oli kaksi liiketoiminta-aluetta: Kunnossapito ja Teollisuuslaitteet sekä Satamaratkaisut. Liiketoimintasegmenttejä on kolme: Kunnossapito, Teollisuuslaitteet ja Satamaratkaisut. Satamaratkaisut-liiketoiminta-alue sisältää myös ne kunnossapito- ja varaosayksiköt, jotka palvelevat satama-asiakassegmenttiä.
Vuonna 2024 Kunnossapito-liiketoimintasegmentissä oli kolme alayksikköä: Teollisuuslaitteiden kunnossapito, Komponenttien varaosat ja Varaosat. Teollisuuslaitteiden kunnossapito -yksikköä johdettiin ja raportoitiin sisäisenä linjaorganisaationa kolmella maantieteellisellä alueella: Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alue (EMEA), Amerikan alue (AME) sekä Aasian ja Tyynenmeren alue (APAC). Muita alayksiköitä johdettiin globaalisti linjaorganisaatioina. Teollisuuslaitteet-liiketoimintasegmentissä oli kolme liiketoimintayksikköä: Standard Equipment, Solutions ja Agilon. Standard Equipment -liiketoimintayksikön alayksiköistä Teollisuusnostureita johdettiin ja raportoitiin linjaorganisaationa samoilla kolmella maantieteellisellä alueella kuin Teollisuuslaitteiden kunnossapitoa. Komponentit- alayksikköä johdettiin globaalisti linjaorganisaationa. Solutions-liiketoimintayksikön alayksiköistä Prosessinostureita johdettiin samojen kolmen alueen kautta ja Ydinvoimalanostureita johdettiin globaalina linjaorganisaationa. Satamaratkaisut-liiketoiminta-alue toimi linjaorganisaationa. Se oli jaettu liiketoimintayksiköihin, jotka puolestaan jakaantuivat edelleen tuoteryhmiin. Näillä segmenteillä oli selkeät tuoteryhmäkohtaiset tulosvastuut, mikä takasi saumattoman tilaus-toimitusprosessin ja tehokkaan päätöksenteon. Tukitoiminnot, kuten taloushallinto, lakiasiainosasto, henkilöstöhallinto, IT sekä markkinointi ja viestintä, toimivat linjaorganisaatioina.
Taloustoimintamallissa johdon laskentatoimi ja liikekirjanpito on tarvittaessa erotettu toisistaan. Johdon laskentatoimen työntekijät tukevat liiketoiminta-alueen johdon päätöksentekoa, kun taas ulkoisessa laskennassa noudatetaan konsernin juridista rakennetta ja se on vahvasti yhteydessä ulkoiseen konsernilaskentaan ja raportointiin. Konsernin sisäisen valvonnan yksikkö tukee paikallisia yksiköitä sisäisten kontrollien ja prosessien kehittämisessä sekä konsernin sisäisten kontrollien noudattamisen valvomisessa. Sisäisen valvonnan yksikkö on osa sisäisen tarkastuksen organisaatiota.
Taloudellisten tavoitteiden asettaminen sekä toimintojen suunnittelu ja seuranta toteutetaan liiketoiminta-alue- ja liiketoimintayksikkörakenteen ja Konecranes-konsernin liiketoiminnallisten tavoitteiden mukaisesti. Kunnossapito-segmentin liiketoimintaa seurataan tyypillisesti tulosvastuullisina huoltopiireinä, jotka konsolidoidaan edelleen maakohtaisesti ja maantieteellisille alueille. Teollisuuslaitteet-segmentin liiketoimintaa seurataan pääasiassa Standard Equipment- ja Solutions-liiketoimintayksiköiden kautta, jotka edelleen jakautuvat seuraaviin alayksiköihin: komponentit, teollisuuden nosturit sekä prosessi- ja ydinvoimalanosturit. Komponenttien, osakokoonpanojen ja muiden osien valmistuksella on omat keskeiset suorituskyvyn mittarinsa, koska nämä toimitusketjuun liittyvät toiminnot ovat pikemmin kustannuspaikkoja kuin tulosta tuottavia yksiköitä. Satamaratkaisut-segmentin liiketoimintaan kuuluvia liiketoimintayksikköjä ovat trukit, siirrettävät satamanosturit, satamanosturit, ohjelmistot, ratkaisut ja satamakunnossapito. Niitä valvotaan samalla tavalla kuin Teollisuuslaitteet-segmentin yksiköitä.
Valvontatoimenpiteet
Konecranesin johtoryhmä vastaa sisäisen valvonnan toteuttamisesta. Valvonta on integroitu osaksi Konecranes-konsernin ja johdon liiketoiminnan seuranta- ja valvontaprosesseja. Johto seuraa tavoitteiden saavuttamista kuukausittaisen raportoinnin ja seurantakokousten avulla. Kokouksia pidetään konsernitasolla sekä liiketoiminta-yksikkö- ja liiketoiminta-aluetasolla liiketoiminnan johtamisen rakenteiden mukaisesti. Kokouksissa käsitellään työturvallisuutta, myyntinäkymiä, kilpailu- ja markkinatilannetta, saatuja tilauksia ja tilauskantaa, kuukauden taloudellista suoriutumista, kuukausittaista, kvartaali- ja rullaavaa 12 kuukauden ennustetta sekä laatuun liittyviä asioita ja liiketoimintariskejä. Lisäksi otetaan huomioon henkilöstöä, asiakkuuksia ja sisäistä valvontaa koskevat asiat. Johto seuraa myös erikseen tärkeimpiä kehitystoimintoja.
Kaikilla juridisilla yksiköillä ja liiketoimintayksiköillä on omat määritellyt controller-toimintonsa. Controller-toimintojen edustajat osallistuvat sekä yksikön toiminnan suunnitteluun että sen arviointiin. He varmistavat, että kuukausi- ja osavuosiraportointi vastaa yhtiön menettelytapoja ja ohjeita ja että kaikki taloudellinen raportointi laaditaan yhtiön määrittelemän aikataulun mukaisesti.
Konecranes on tunnistanut ja dokumentoinut taloudelliseen raportointiprosessiinsa joko suoraan tai osana muita prosesseja liittyvät merkittävät sisäiset valvontatoimet. Konserniyhtiöt ovat vastuussa tunnistettujen ja dokumentoitujen valvontatoimien toteuttamisesta. Konecranesilla on sisäisten valvontatoimien rekisteri, jota sovelletaan kaikissa yksiköissä maailmanlaajuisesti. Rekisteri sisältää omaisuuteen, vastuisiin, tuloihin ja kuluihin liittyvät sisäiset valvontatoimet, jotka edellyttävät liiketoiminnan ja talousosaston johdon osallistumista. Rekisteri sisältää noin 90 valvontatoimea, jotka jaetaan avainkontrolleihin ja operatiivisiin kontrolleihin. Sisäisten valvontatoimien luettelo tarkistetaan vuosittain.
Arvioinnit ja seuranta
Jokainen juridinen yksikkö arvioi vaatimustenmukaisuuttaan merkittäviksi määriteltyjen valvontatoimien kautta ja raportoi siitä täyttämällä vuosittain valvontatoimien arviointilomakkeen. Raportointivastuu on toimitusjohtajilla ja controllereilla. Arviointilomakkeen tarkistaa sisäisen tarkastuksen tiimi, joka varmistaa, että arviointi on tehty, sekä antaa palautetta ja neuvoo, miten prosesseja voidaan parantaa havaittujen puutteiden korjaamiseksi.
Vuonna 2024 sisäisen tarkastuksen valvontakäynnit kattoivat noin 40 prosenttia toimivista juridisista yhtiöistä. Edellä mainittujen valvontaympäristön itsearviointien ja sisäisten tarkastuskäyntien lisäksi konsernin sisäisen valvonnan yksikkö koordinoi itsenäisen paikallisten valvontatoimien testauksen 42 juridiselle yksikölle. Juridisen yksikön toimitusjohtaja vastaa valvontatoimien aikana havaittujen puutteiden korjaamisesta, ja sisäinen tarkastusyksikkö tekee uuden tarkastuksen, kun korjaukset on tehty.
Viestintä
Controller’s Manual sekä raportointiohjeet ja -periaatteet ja valvontatoimien rekisteri ovat henkilöstön saatavilla yhtiön intranetsivuilla. Lisäksi yhtiö, liiketoiminta-alueet ja alueorganisaatiot järjestävät kokouksia, joissa jaetaan tietoa talouden prosesseista ja käytännöistä. Yhtiön ulkoisille sidosryhmille viestitään säännöllisesti Konecranesin verkkosivustolla. Konecranes on laatinut ulkoisen viestinnän ohjeet, joilla varmistetaan tiedon tarkkuus ja kattavuus. Ohjeissa määritellään, miten ja koska tietoa on annettava ja kuka sitä antaa. Ohjeiden tavoitteena on varmistaa, että kaikki tiedotusvelvoitteet täytetään, sekä parantaa tilinpäätösraportoinnin sisäistä valvontaa.
Vuonna 2024
Konecranes jatkoi vuonna 2024 tietojärjestelmäprojektiaan, jonka tavoitteena on kehittää ja ottaa käyttöön harmonisoidut prosessit ja kasvattaa liiketoimintojen läpinäkyvyyttä. Projektin ansiosta päätöksenteko paranee ja lukuisten erillisten tietojärjestelmien määrä vähenee. oneKonecranes-SAP-ERP-järjestelmää ollaan ottamassa käyttöön kaikissa kolmessa liiketoimintasegmentissä transaktioiden käsittelyssä ja materiaalivirtojen ohjauksessa. Vuoden 2024 lopussa oneKonecranes-SAP-kattavuus oli 94 prosenttia Konecranesin yksiköistä eli suurempi kuin vuonna 2023 (81 prosenttia).
Konecranes jatkoi myös palvelukeskuskonseptin käyttöönottoa ja kehitystä. Palvelukeskusten tarkoituksena on tarjota pääasiassa taloudellisten transaktioiden käsittelypalveluja sekä valikoituja ulkoisen laskennan, hankinnan ja henkilöstöhallinnon palveluja.
Yhteisten ja yhtenäisten prosessien ja yhteisten tietojärjestelmien käyttö on vahvistanut entisestään sisäistä valvontaympäristöä. Vuosikatsaus ja sisäisten valvontatoimien päivitykset keskittyivät vaatimustenmukaisuuteen ja sopimusasioihin.