Palkat

Konecranesin toimitusjohtajan ja johtoryhmän jäsenten peruspalkka ja luontoisedut perustuvat suoritukseen ja työn vastuutasoon, kokemukseen, taitoihin ja osaamiseen.

Konecranesilla palkkojen määrittelyssä otetaan huomioon kunkin maan paikallinen markkinataso. Konecranes pyrkii peruspalkan osalta olemaan markkinoiden mediaanitasolla. Palkat vaihtelevat maittain ja työntekijäryhmittäin.

Esimiehet arvioivat työntekijöidensä palkkatason vuosittain Konecranesin palkitsemisfilosofian mukaisesti, millä varmistetaan mahdollisten palkankorotusten tehokas jakautuminen ja yksittäisten työntekijöiden palkitseminen näiden suorituksen ja työpanoksen mukaisesti. Hallitus arvioi vuosittain Konecranesin johtoryhmän ja suoraan toimitusjohtajalle raportoivien ylimmän johdon jäsenten palkkatason.

 
Kannustinohjelmat

Lyhyen aikavälin kannustimet

Kannustinohjelma on osa Konecranesin palkkiorakennetta. Lyhyen aikavälin kannustinten tavoitteena on tukea yhtiön taloudellista tulosta ja työntekijöiden sitoutumista liiketoimintatavoitteisiin puolivuosi- tai vuositasolla vuodesta riippuen. Ylemmän johdon lisäksi muut kannustinohjelmien osallistujat päätetään paikallisen markkinakäytännön mukaisesti.

Kannustimet perustuvat yleensä Konecranesin, liiketoiminta-alueen, liiketoimintayksikön ja/tai pienemmän yksikön taloudelliseen tulokseen sekä työntekijän henkilökohtaiseen suoritukseen liittyviin tavoitteisiin. Kannustinkriteerit voivat vaihdella, mutta ne perustuvat yleensä Konecranesin viiteen tärkeimpään suoritusalueeseen, joita ovat turvallisuus, asiakas, henkilöstö, kasvu ja kannattavuus. Tällä hetkellä vähintään 50 prosenttia kaikista työntekijöiden tavoitteista on perustuttava taloudelliseen tulokseen. Johdon (esim. liiketoiminta-alueen tai -yksikön johtajan tai huoltopäälliköiden) vuosikannustimesta 90 prosenttia perustuu yleensä taloudelliseen tulokseen. Vuodesta 2023 alkaen johdon lyhyean aikavälin vuosikannustimesta 10 prosenttia on perustunut ESG-kriteeriin. ESG-palkitsemiskriteerin käyttöönotto vahvistaa entisestään johdon sitoutumista Konecranesin vastuullisuustavoitteisiin. 

Mahdollisen kannustimen määrään vaikuttavat työntekijän asema organisaatiossa ja hänen maantieteellinen sijaintinsa. Varsinainen palkkio lasketaan henkilökohtaisen suorituksen ja taloudellisen tuloksen perusteella. Paikallisten ja globaalien markkinoiden tarpeet ohjaavat kannustinten käyttöä kaikissa toimipaikoissa.

Konecranesin kannustinohjelmat perustuvat aina kirjalliseen dokumentaatioon. Laadullisten kriteerien sijaan pyritään käyttämään määrällisiä suorituskykykriteerejä.

Toimitusjohtajan vuosikannustin perustuu yhtiön taloudellisen tuloksen ja ESG-mittareiden vertailuun hallituksen kyseiselle vuodelle asettamiin odotuksiin nähden. Toimitusjohtajan mahdollinen kannustin voi olla enimmillään 100 prosenttia perusvuosipalkasta.

Konecranesin johtoryhmän jäsenten vuosikannustimen muuttuva osa perustuu konsernin ja henkilöstä riippuen myös liiketoiminta-alueen tulokseen sekä konsernin ja henkilöstä riippuen myös liiketoiminta-alueen ESG-mittareihin. Muuttuvan osan prosenttimäärä perustuu henkilökohtaisiin vastuisiin, ja on enintään 150 prosenttia henkilön perusvuosipalkasta (tavoitetaso on 50 prosenttia maksimista).

Pitkän aikavälin kannustinohjelmat

Konecranes-konsernin pitkän aikavälin kannustinohjelmien, eli osakepalkkio-ohjelmien, tavoitteena on yhdistää osakkeenomistajien ja avaintyöntekijöiden tavoitteet ja kasvattaa siten yhtiön arvoa, sitouttaa avaintyöntekijät ja palkita heitä tavoitteiden saavuttamisesta. Varsinainen palkkio on suorassa yhteydessä keskeisiin suorituskyvyn mittareihin (KPI), jotka tukevat pitkän aikavälin tuottoa osakkeenomistajille, ja se lasketaan monivuotisen ansaintajakson perusteella .

Osakepalkkio-ohjelmien kolmivuotisen ansaintajakson aikana osallistujat voivat ansaita palkkioita jakson alussa asetettujen, hallituksen hyväksymien tavoitteiden toteutuessa. 

Jokainen osakepalkkiojakso määrittelee enimmäispalkkion osakkeina. Käytännön syistä osa ansaituista palkkioista maksetaan rahana, jotta osallistujat voivat maksaa osakepohjaisista palkkioista aiheutuvat verot. Maksettava palkkio perustuu yhtiön suoritukseen suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Jos tavoitetasoa ei saavuteta, pitkän aikavälin kannustinpalkkioita ei makseta.

Konecranesin pitkän aikavälin kannustinohjelmiin liittyy omistusvelvoitteita, jotka rajoittavat palkkiona saatujen osakkeiden myyntiä. Konecranesin johtoryhmän jäsenet, mukaan lukien väliaikainen toimitusjohtaja, ovat velvoitettuja pitämään hallussaan vähintään 50 prosenttia vuosittain osakepalkkio-ohjelman kautta ansaitsemistaan osakkeista, kunnes heidän omistamiensa osakkeiden arvo vastaa heidän vuosipalkkaansa.

Yhtiön toimitusjohtaja on velvoitettu pitämään hallussaan 100 prosenttia ansaitsemistaan osakkeista, kunnes toimitusjohtajan omistamien osakkeiden arvo vastaa hänen vuosipalkkaansa, ja 50 prosenttia ansaitsemistaan osakkeista, kunnes toimitusjohtajan omistamien osakkeiden arvo on vähintään 150 prosenttia vuosipalkasta.

Hallituksella on oikeus peruuttaa mikä tahansa lyhyen tai pitkän aikavälin kannustinpalkkio kokonaan tai osittain, jos konsernin tilinpäätöstä on muutettava ja muutokset vaikuttavat palkkion määrään, jos ohjelman suorituskriteerejä ja suoritusvaatimuksia on manipuloitu tai jos hallituksen kulloisenkin arvion mukaan esiintyy yhtiön kaupallisten etujen, rikos- tai työlakien tai yhtiön eettisten ohjeiden vastaista tai muuta epäeettistä toimintaa.



Vuonna 2012 Konecranes käynnisti henkilöstön osakesäästöohjelman, johon voivat osallistua kaikki työntekijät, johto mukaan lukien, lukuun ottamatta työntekijöitä niissä maissa, joissa ohjelmaa ei voida tarjota oikeudellisista tai hallinnollisista syistä. Osallistujat voivat sijoittaa enintään viisi prosenttia bruttokuukausipalkastaan Konecranesin osakkeisiin, jotka ostetaan kunkin osallistujan puolesta. Jos osakkeet ovat yhä osallistujan omistuksessa noin kolmen vuoden omistusjakson jälkeen, hän saa yhden lisäosakkeen jokaista kahta ostettua osaketta kohti.

Eläkkeet

Suomen lakisääteinen eläkejärjestelmä kattaa Konecranesin johtoryhmän suomalaiset jäsenet. Johtoryhmään kuuluvat muiden maiden kansalaiset kuuluvat oman maansa eläkejärjestelmään. Lakisääteisten eläkkeiden lisäksi Konecranes tarjoaa toimitusjohtajalle ja väliaikaiselle toimitusjohtajalle maksuperusteisen eläkejärjestelmän.

Toimitusjohtajan maksuperusteisen eläkejärjestelmän eläkemaksuksi on määritetty 20 prosenttia vuosipalkasta pois lukien suoritukseen perustuva palkkio (vuosipalkkio tai pitkän aikavälin kannustinpalkkio). Väliaikaisen toimitusjohtajan eläkemaksuksi on määritetty 1 prosentti vuosipalkasta.

Konecranesin johtoryhmän suomalaiset jäsenet osallistuvat maksuperusteiseen ryhmäeläkevakuutusjärjestelmään, joka on nostettavissa 60 ikävuodesta lähtien. Eläkeikä määräytyy kuitenkin työntekijän eläkelain (TyEL) mukaan. Johtoryhmän suomalaisille jäsenille on otettu eläkevakuutuksen lisäksi henki- ja työkyvyttömyysvakuutukset. Johtoryhmän ulkomaisilla jäsenillä on myös maksuperusteinen eläkejärjestelmä, ja heidän vakuutusturvansa on järjestetty paikallisesti.

Last modified: 26.03.2024