Hallitus on laatinut monimuotoisuustoimintaperiaatteet. Toimintaperiaatteiden mukaan hallituksen jäsenten valinta perustuu aina heidän odotettavissa olevaan panokseensa ja tehokkuuteensa hallituksen jäseninä sekä heidän kykyynsä vaikuttaa myönteisesti yhtiön pitkän aikavälin strategisiin valintoihin ja suorituskykyyn. Hallitus toimii ryhmänä yhtiön keskeisten sidosryhmien, kuten asiakkaiden, työntekijöiden ja osakkeenomistajien, eduksi. Hallituksen monimuotoisuus mahdollistaa laaja-alaisen ajattelun ja laadukkaan päätöksenteon.
Hallituksen monimuotoisuutta arvioitaessa tärkein tekijä on ajattelun monimuotoisuus. Se sisältää yksilöiden ammatillisen ja henkilökohtaisen kokemuksen, johon vaikuttaa kansallisuuteen, ikään ja sukupuoleen liittyvä monimuotoisuus. Hallitusvalinnat perustuvat ehdokkaan taustaan ja pätevyyteen ymmärtää Konecranesin nykyisiä ja tulevaisuuden markkinoita, strategiaa, työntekijöitä ja asiakkaita. Myös vahva talousosaaminen ja liiketoiminnan dynamiikan ymmärtäminen on tärkeää. Hallitukselta kokonaisuutena odotetaan kokemusta eri markkinoista, maantieteellisistä alueista ja tärkeistä aiheista, kuten digitalisaatiosta ja yritysvastuusta.
Hyvin toimivan hallituksen kannalta on tärkeää, että hallituksen jäsenet ovat sitoutuneet hallitustyöskentelyyn ja että heillä on mahdollisuus käyttää riittävästi aikaa yhtiön nykyisen tilanteen, asiakkaiden ja strategian ymmärtämiseen.
Tärkeimmät valintakriteerit hallitusehdokkaille ovat pätevyys, osaaminen, henkilökohtaiset ominaisuudet ja integriteetti. Hallituksessa on oltava molempien sukupuolien edustajia. Konecranesin tavoitteena on hyvä ja tasapainoinen hallituksen koostumus, jossa kaikki monimuotoisuuden näkökohdat on otettu huomioon.
Vuoden 2024 lopussa kahdeksan hallituksen jäsenen joukossa oli kolme naista, mikä vastasi 38 prosenttia hallituksen kokonaisjäsenmäärästä. Hallituksessa oli kolmea eri kansallisuutta, ja hallituksen jäsenet ovat syntyneet neljällä eri vuosikymmenellä. Hallitusjäsenten koulutustausta oli monipuolinen ja vaihteli laajasti teknisestä osaamisesta talouden osaamiseen.