Konecranesin hallitus on määrittänyt ja ottanut käyttöön riskienhallinnan periaatteet, jotka perustuvat kansainvälisesti hyväksyttyihin hyvän johtamisen periaatteisiin. Tarkastusvaliokunta arvioi sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan riittävyyttä ja tarkoituksenmukaisuutta ja raportoi niistä hallitukselle.
Riskienhallinnan periaatteet
Riskejä ovat kaikki seikat, jotka vaikuttavat selkeästi Konecranesin mahdollisuuksiin saavuttaa liiketoimintatavoitteensa ja toteuttaa strategiaansa. Riskienhallinta on osa yrityksen valvontajärjestelmää. Riskienhallinta varmistaa, että yrityksen liiketoimintaan liittyvät riskit tunnistetaan ja niitä hallitaan asiaankuuluvasti ja tarkoituksenmukaisesti niin, että liiketoiminnan jatkuvuus taataan kaikissa olosuhteissa. Konsernin riskienhallinnan periaatteet muodostavat riskienhallinnan peruspuitteet, mutta kukin konsernin yhtiöistä tai liiketoimintayksiköistä on vastuussa omasta riskienhallinnastaan. Näin otetaan parhaiten huomioon paikalliset olosuhteet, kokemukset ja muut asiaan vaikuttavat tapaus - kohtaiset näkökohdat. Konsernin riskienhallinnan periaatteet määrittelevät riskienhallinnan jatkuvaksi ja järjestelmälliseksi toiminnaksi, jonka tarkoituksena on estää henkilövahingot, turvata yhtiöiden ja konsernin omaisuus sekä varmistaa vakaa ja kannattava toiminta. Konecranes voi turvata pitkän aikavälin kilpailukykynsä minimoimalla toteutuneista riskeistä aiheutuneet menetykset ja optimoimalla riskienhallinnan kustannukset.
Konecranesin kannalta merkittävät riskit
Konecranes on arvioinut strategiset, operatiiviset ja rahoitukselliset riskinsä sekä vahinkoriskinsä. Seuraavassa kuvatut riskit ja riskienhallintamenetelmät ovat esimerkkejä, eikä niitä pidä tulkita kaikenkattavana kuvauksena Konecranesin riskienhallinnasta.
Strategiset riskit
Konecranesissa strategisilla riskeillä katsotaan olevan mahdollinen pitkän aikavälin vaikutus yhtiön liiketoimintaan ja strategisiin tavoitteisiin.
Konecranesin tuotteiden ja palvelujen kysyntään vaikuttavat sekä paikallinen että maailmanlaajuinen talouskehitys, alueelliset ja maakohtaiset poliittiset ja geopoliittiset tilanteet ja vakaus sekä yhtiön asiakastoimialojen liiketoimintasyklit. Valuuttakurssivaihtelut voivat vaikuttaa asiakkaiden liiketoimintaan sekä Konecranesin tuotteiden kilpailukykyyn tietyillä markkinoilla. Kunnossapitopalveluiden kysyntään vaikuttavat asiakkaiden kapasiteettien käyttöasteet. Teollisuusnostureihin tehdyt investoinnit vaihtelevat teollisuustuotannon kehityksen ja tuotantokapasiteetin mukaan, kun taas satamaratkaisujen kysyntään vaikuttavat konttiliikenteen maailmanlaajuiset trendit ja satamien liiketoimintasyklit. Trukkien kysyntä seuraa muiden teollisuuden ja satamatoimintojen tuoteryhmien kehitystä. Myyntivolyymiriskien lisäksi kysynnän epäsuotuisat muutokset ja kilpailijoiden toimet voivat aiheuttaa myös ylikapasiteettia ja vaikuttaa markkinahintoihin.
Konecranes pyrkii lisäämään kunnossapidon osuutta liikevaihdosta ja pienentämään siten taloudellisten syklien vaikutusta. Kunnossapidon kysyntä ei yleensä vaihtele yhtä voimakkaasti kuin laitteiden kysyntä. Konecranes pyrkii osana strategiaansa säilyttämään kohtuullisen laajan maantieteellisen kattavuutensa. Näin Konecranes tasapainottaa eri markkina-alueidensa taloudellista kehitystä huomioiden kuitenkin jakelukustannukset. Konecranes pyrkii myös pienentämään eri asiakassegmenttien ja yksittäisten tuotteiden kysynnän vaihteluista syntyvää riskiä laajalla asiakaskunnallaan ja kattavalla tuote- ja palveluvalikoimallaan. Konecranes pyrkii erottautumaan kilpailijoistaan ja pienentämään kilpailun aiheuttamia paineita aktiivisella tuotekehityksellä.
Operatiiviset riskit
Konecranesin operatiiviset riskit liittyvät läheisesti päivittäisiin toimintoihin, päätöksiin ja liiketoiminnan johtamiseen. Näitä riskejä hallitaan jatkuvasti kaikilla organisaatiotasoilla.
Konecranesin toimintakyky on riippuvainen ammattitaitoisen henkilöstön saatavuudesta, asiantuntemuksesta ja osaamisesta. Konecranesin henkilöstötavoitteita tukevat aktiiviset osaamisprosessit, osaamisen hankinta ja osaaien sitouttaminen sekä järjestelmälliset työntekijäkyselyt ja kolmannen osapuolen suorittamat yhteiskuntavastuun arvioinnit. Konecranes panostaa jatkuvasti esimerkiksi huoltoteknikoiden alan johtavaan tekniseen osaamiseen, digitaaliseen osaamiseen, johtamistaidon kehittämiseen, asiakaskeskeiseen ja tehokkaaseen myyntitoimintaan ja sen johtamiseen. Epäonnistuminen vaaditun osaamisen hankinnassa, kehittämisessä ja säilyttämisessä voisi vaikuttaa haitallisesti Konecranesin kasvuun ja kannattavuuteen.
Koska Konecranesilla on vahva brändi ja maine, joita se ylläpitää, Konecranesin maineeseen tai brändiin vaikuttavilla ongelmilla voisi olla kielteinen vaikutus Konecranesin liiketoimintaan ja taloudelliseen tulokseen. Tällaiset riskit voisivat toteutua esimerkiksi turvallisuuteen, kyberturvallisuuteen tai laatuun liittyvien ongelmien vuoksi tai merkittävien toimitushaasteiden seurauksena.
Konecranesin toimitukset ovat riippuvaisia sen oman valmistustoiminnan toimitusketjusta, kun taas suurin osa komponenteista hankitaan ulkoisilta toimittajilta. Merkittävä osa Konecranesin toiminnoista ja prosesseista perustuu alihankintaan tai ulkoistukseen. Samalla yhtiö tekee läheistä yhteistyötä kumppanien ja palveluntarjoajien kanssa eri toiminnoissa, kuten logistiikassa ja tietotekniikassa. Tämä malli altistaa Konecranesin komponenttien, alihankinnan ja palvelujen saatavuuteen, jatkuvuuteen ja kustannuksiin liittyville riskeille. Epäonnistuminen materiaalien, komponenttien, resurssien tai palvelujen oikea-aikaisessa hankinnassa tai niihin liittyvät laatuongelmat voivat aiheuttaa toimitusten keskeytymisiä, kustannusten nousua tai laaturiskejä. Työvoiman saatavuuden rajoitukset voivat vaikuttaa Konecranesin toimintakykyyn.
Vahinkoriskit
Vahinkoriskit ovat tapahtumia, joilla on kielteisiä seurauksia.
Työntekijöiden ja alihankkijoiden turvallisuus on etusijalla kaikessa Konecranesin toiminnassa. Konecranesin tavoitteena on, että yhtiön kaikki työntekijät voivat palata kotiin turvallisesti joka päivä. Yhtiön toimintatavan mukaisesti mikään työ Konecranesilla ei ole niin tärkeä, eikä mikään palvelu niin kiireellinen, että sitä ei voisi tehdä oikein ja turvallisesti. Turvallisuuteen kuuluvat myös Konecranesin tuotteet, ratkaisut ja palvelut, jotka tukevat asiakkaiden turvallisuutta. Turvallisuusriskit voivat altistaa ihmisiä ja yrityksiä erilaisille kielteisille seurauksille.
Konecranesin liiketoiminta on riippuvaista yhtiön tuotantolaitosten, toimitusketjun ja erilaisten sisäisten ja ulkoistettujen palvelujen luotettavasta ja jatkuvasta toiminnasta sekä toimivasta logistiikasta. Konecranes ja sen asiakkaat ja toimittajat ovat olennaisesti riippuvaisia tietotekniikasta sekä tietojen käytettävyydestä, eheydestä ja laadusta. Näiden mahdolliset häiriöt voivat aiheuttaa keskeytyksiä Konecranesin liiketoimintaan, aiheuttaa taloudellista vahinkoa sekä vahingoittaa Konecranesin brändiä.
Kyberturvallisuuspoikkeamat, vakavat säätapahtumat, luonnonkatastrofit ja terrorismi ovat esimerkkejä vahinkoriskeistä, joita on vaikea ennustaa, lieventää tai estää ja jotka voivat aiheuttaa keskeytyksiä Konecranesin, sen toimitusketjun tai palveluntarjoajien toimintaan.
Rahoitusriskit
Rahoitusriskit on kuvattu tilinpäätöksen liitetiedossa 33.
Vakuutukset
Konserni tarkistaa säännöllisesti vakuutuksensa osana riskien kokonaishallintaa. Vakuutuksia käytetään kattamaan riittävässä laajuudessa kaikki riskit, jotka ovat taloudellisesti tai muista syistä järkevästi vakuutettavissa.